Fasaanin huuto sai pitkätakkisen miehen hätkähtämään. Mies hymähti itsekseen. Pelästyä nyt pahaista lintua, kaiken sen jälkeen mitä hän oli kokenut päästäkseen tänne. Hän oli kookas, ensinäkemältä hieman mitäänsanomattoman, jopa velton näköinen pitkässä huonosti istuvassa takissaan, mutta kun katsoi tarkemmin, huomasi lihaksikkaat käsivarret, suoran ryhdin ja salaperäisellä tavalla päättäväisen katseen. Mies kietaisi näppärästi sätkän ja sytytti sen tuijotellessaan samalla merelle ohi rannikolla olevien poijujen. Hän rauhoittui taas. Enää puolisen tuntia ja he olisivat täällä, hän mietti. Aurinko alkoi jo laskea, mutta ilta oli kutakuinkin tyven ja oli vielä varsin lämmin, niin kuin etelärannikolla usein oli elokuun lopulla. Ilma oli kaunis; taivas oli värjäytynyt punertavan kultaiseksi ja hajanaiset pilvet näyttivät ajelehtivan hitaasti kohti länttä. Meri kohisi rantaan kaukana alapuolella. Oli nousuveden aika. Muutaman tunnin kuluttua pitkä kaistale rantaa olisi taas kuivillaan. Mies avasi takkinsa napit ja pysähtyi nojaamaan vanhaan kivimuuriin, joka reunusti tietä. Muuri oli lähes kokonaan jäkälän ja sammaleen peitossa, mutta se näytti silti olevan hämmästyttävän hyvässä kunnossa. Se jatkui tien linjaa myötäillen kauas etäämpänä kohoavien kukkuloiden katveeseen. Miehestä tällainen rikkumaton rauha tuntui suorastaan epätodelliselta. Hän tunsi olevansa turvassa, ainakin nyt, pienen hetken verran. Ehkä hän vielä joskus palaisi tänne ja asettuisi aloilleen, hän ajatteli. Tupakka paloi loppuun, ja hän tumppasi ja peitti sen huolellisesti. Järjestön opit olivat iskostuneet hänen selkäytimeensä; jälkiä ei saanut jättää. Ei edes yhtä tupakan tumppia tänne keskelle ei mitään, vaikka siitä olikin jo kauan, kun hän viimeksi oli ollut missään tekemisissä heidän kanssaan.
Mies lähti astelemaan tietä eteenpäin rivakasti kohti alas rantaan vievää polkua. Se vietti jyrkästi alaspäin kierrellen rantakallion reunamilla edestakaisin. Puolessavälissä matkaa oli kyltti, jossa varoitettiin liukastumasta vieriviin irtokiviin. Kymmenisen minuuttia laskeuduttuaan hän saapui autiolle hiekkarannalle. Vain etäämpänä oleva vanha, jo parhaat päivänsä nähnyt uimakoppi paljasti sivistyksen ulottuvan jopa tähän syrjäiseen lahdenpoukamaan. Varsinainen uima- ja turistikausi oli kuitenkin jo ohi, eikä rannalla ollut ketään. Sen kahta puolta kalliot nousivat lähes kohtisuoraan ylös, sinne mistä hän oli juuri tullut. Paikka oli totisesti syrjäinen, mutta hyvä niin. Hän tähysteli hieman kärsimättömänä merelle. Vain lokit kaartelivat korkealla taivaalla. Ensin mies luuli kuvittelevansa, mutta sitten hän varmistui näkemästään; kaukana merellä oli vene. Se lähestyi ja kasvoi suuremmaksi. Mies erotti vähitellen sulavalinjaisen moottoriveneen ja kuuli diesel-moottorin hurinan jo kaukaa. Merellä kaikki kuului kauas. Hän värähti hieman. Entä jos joku oli kuitenkin saanut vihiä suunnitelmasta? Eikä läheisen pienen kalastajakylän asukkaistakaan voinut olla aivan varma. Varmaankin harmitonta väkeä, mutta olisi kiusallista jos joku eksyisi väärään paikaan väärään aikaan.
Vene oli enää muutaman sadan metrin päässä rannasta. Ankkuri laskettiin, ja mies näki kahden hahmon laskevan pienen soutuveneen veteen ja alkavan soutaa häntä kohti. Hän hätkähti huomatessaan, miten nopeasti ilta oli pimentynyt. Oli enää vaikea erottaa yksityiskohtia. Vene karahti rantaan ja pitkätukkainen, lyhyeen nahkatakkiin pukeutunut nainen nousi ketterästi yhdellä hyppäyksellä maihin. Hänen olemuksensa viestitti hämärässäkin, että hän oli joukon johtaja. ”Onko teillä se?” hän kysyi. Vastaukseksi pitkätakkinen mies otti taskustaan litteän, lieriömäisen harmahtavan esineen ja antoi sen naiselle. Sanomatta enempää nainen otti sen, ja viittasi miestä istuutumaan veneeseen. Hän itse työnsi veneen irti, tasoitti hiekkaan jääneet urat ja hyppäsi lopuksi perätuhdolle tämän kumppanin alkaessa soutaa voimakkain vedoin takaisin päin. Oli jo pimeää, kun he pääsivät takaisin moottoriveneelle. Pitkätakkinen mies ohjattiin vähin äänin kannen alle, josta hänelle osoitettiin valmiiksi pedattu, pienen pieni makuusoppi. Kansiluukku laitettiin uudelleen kiinni, ja mies päätteli että hänen ei oletettu tarvitsevan mitään. Hän istuutui sängylle ja kuuli moottorin käynnistyvän ja tunsi, miten vene lähti liikkeelle hitaasti ja tasaisesti. Aallokkoa oli tuskin lainkaan. Mitäpä hän oikeastaan voisi tehdä? Mies riisutui takkinsa, paneutui makuulle ja nukahti miltei saman tien. Oli elokuun 26. päivä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti