Määränpää - 3. luku

Sucre sijaitsee yli kolmen kilometrin korkeudessa Andien itäpuolella. Tasangon paahtava helle oli jo jäänyt taakse ja ilta oli viilenemässä kun Arturo rullasi koneensa pienkoneiden alueelle. Matkustajat kiipesivät helpottuneina ulos ja suoriutuivat nopeasti varsinaiseen terminaaliin ja sitä kautta eteenpäin. Muutama paikallinen ehkä jatkaisi huomenna hänen mukanaan La Paziin, mutta ulkomaalaiset taatusti hankkiutuisivat suurempaan ja mukavampaan kyytiin. Arturo kohautti olkapäitään. Bisnes ei todellakaan ollut mikään kultakaivos. Hänellä oli toistaiseksi ollut onnea sillä lentokone oli toiminut lähes ongelmitta, mutta yksikin isompi remontti tai muu menoerä laittaisi hänet todella ahtaalle. Hän arvasi myös että miekkonen, joka oli toimittanut hänelle pakettinsa tiesi tilanteen. Muutamaan otteeseen hän oli ollut jo raottaa paketointia ja ottaa selvää lähetyksensä sisällöstä mutta tuli siihen tulokseen että on todennäköisesti parempi olla tietämättä.

Hän teki pikimmältään lentokoneen tulotarkastuksen, mihin meni tuskin kymmentä minuuttia, lukitsi ovet ja luukut sekä asensi kiinnikkeet ja paineli lentokonesuojaan, jonka takana oli pieni parakki missä oli majoitustiloja lentäjille. Arturo oli tuttu vieras täällä, ja yleensä hänelle olikin aina jokin huoneista varattuna, varsinkin niinä päivinä joina hän saapui aikataulun mukaan, kuten tänään. Tankkauksen vuoro olisi huomenaamulla ennen lähtöä, mikäli jollakulla olisi aikaa tulla hoitamaan asia. Jäljellä olevalla aineella kyllä lentäisi tarvittaessä huomisenkin, mutta ylimääräistä siinä ei paljon ollut ja vaihtelevat sääolot saattaisivat tuoda yllätyksiä matkaan.

Astuessaan sisään majoitusparakkiin Arturo nyökkäsi tiskin takana iltavuoron vastaanottotyöntekijälle, jonka vastuulla oli myös hangaarin toiminta yleensä. Tämä olikin jonkinlainen toimiston ja majoitustilojen yhdistelmä. Vastaanotossa, joksi sekasortoisen näköistä toimistokoppia kai piti kutsua, istui paikan ainoa työntekijä, eläkeikää lähestyvä intiaani. Sikäli kuin Arturo tiesi, tämä kuului aymara-kansaan, eikä näiden tapana ikinä ollut lörpötellä liikoja - ainakaan valkoihoisten kanssa. Nytkin hän sai vastaukseksi vain pienen nyökkäyksen sekä murahduksen ja intiaani löi hänen käteensä avaimeen huoneeseen numero neljä. Ollessaan jo lähdössä Arturo muisti vielä kysyä:

"Ai niin, voitko järjestää jonkun tankkaamaan koneen huomenaamulla ennen kuin lähden? Seitsemään mennessä?"

"Katsotaan" oli intiaanin vastaus. Arturo kääntyi ja poistui huoneesta silmiään pyöritellen.

Huone oli lähinnä pieni koppi, jonka toisella seinällä oli sänky yöpöytineen, ja toisella pieni tv-taso. Televisio oli ikuisen vanha ja kuten Arturo oli arvellutkin, epäkunnossa. Joskus hänellä oli ollut onnea saada huone, jonka tv toimi ainakin jotenkin, mutta ei tällä kertaa.

Määränpää - 2.luku

Matkustajat kiipesivät kuluneita portaita koneeseen enimmäkseen rivakasti. Useimmilla, varsinkin ulkomaalaisilla - mitähän asiaa heilläkin saattoi tänne olla? - tuntui olevan suorastaan tulenpalava hinku päästä jo lähtemään. Sen kyllä ymmärsi. Hangaarin tarjoamasta jonkinlaisesta varjosta huolimatta kone oli ehtinyt lämmetä hiostavassa auringonpaahteessa reilun tunnin, ja sisällä oli vähilleen neljäkymmentä astetta lämmintä. Nukkavierujen penkkien verhoilut painautuivat läpimärkiä paidanselkämyksiä vasten. Tottumattomalle se saattoi olla jo liikaakin, mutta Arturoa se ei vaivannut liiaksi. Hän sulki ulko-oven itse tarkistettuaan kaikkien olevan paikalla ja vinkkasi ikkunasta haluttoman näköiselle lentokenttäpojalle että tämä hinaisi portaat pois. Kukaan ei ollut tullut häntä tapaamaan tuodakseen sovitun paketin, mutta ei hän sitä ollut liiemmin odottanutkaan. Yksistään palkkiosumma ja asiakkaan ulkoinen olemus kertoivat että kyse tuskin oli täysin kunniallisesta lähetyksestä. Toisaalta, rahaa ei koskaan ollut liikaa, eikä häntä suuremmin häirinnyt yhden pienen paketin toimittaminen sovittuun osoitteeseen.

Puolisen tuntia nousun jälkeen Gran Chaco levittäytyi jo parintuhannen kilometrin päässä lentokoneen alapuolella vihreänä ja ruskeana pienten jokien ja kosteikkojen täplittämänä tilkkutäkkinä. Kaukana lännessä saattoi erottaa Andien terävimpien huippujen rinteet ja pilvimassat, jotka matkattuaan Atlantilta tuhantisen kilometriä törmäsivät aina lopulta tähän ylitsepääsemättömään esteeseen sataakseen sitten kuin raskaat verhot ylängöille, sinne mistä lukemattomat joet saivat alkunsa. Moottorin tasaisen jyrinän ja tuulen ujelluksen yli ei kuulunut juuri muita ääniä. Ensimmäisen kerran Arturo vaivautui vilkaisemaan pientä pakettia, joka lojui apuohjaajan penkillä kovin mitäänsanomattoman näköisenä. Hänen kuljetettavakseen uskottu esine oli kääritty melko huolimattomasti ruskeaan puotipaperiin ja suljettu päistään teipinkappaleilla. Sillä oli mittaa ehkä parisenkymmentä senttiä ja leveydeltään ehkä neljännes siitä. Ei olisi suuri ongelma toimittaa sitä huomaamattomasti perille.